Kissat kommunikoivat monilla tavoilla
Kissat kommunikoivat sekä ihmisten, muiden eläimien, että muiden kissojen kanssa. Eri kommunikointikeinot jaetaan eri ryhmiin, joihin kuuluvat esimerkiksi äännähtely, eleet, käytös ja erilaisten feromonien tuottaminen.
- Äänet
Kissojen äänikategoria on laaja ja ne voidaan jakaa kolmeen kategoriaan. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu ne äänet mitkä tuotetaan avaamatta suuta, näihin kuuluu esimerkiksi kehrääminen, viserrys ja liverrys.
Toiseen kategoriaan kuuluvat ne äänet joissa suu on ensin auki, mutta se sulkeutuu vähitellen, esimerkiksi erilaiset maukumiset. Kolmanteen ryhmään kuuluvat äänet jotka tuotetaan kun suu pidetään auki jähmettyneenä samaan asentoon ja
näihin kuuluu esimerkiksi sähinät, sylkäisyt, murina, ulvonta ja erilaiset kiljaisut.
Äänet voidaan jakaa myös sen mukaan, missä tilanteessa niitä tapahtuu. Tässä jaossa ensimmäiseen ryhmään kuuluu ne äänet, joita kissanpentu tuottaa ollessaan erossa emostaan. Toiseen ryhmään kuuluu ne äänet mitkä liittyvät ruoan puutteeseen.
Kolmas ryhmä koostuu kipuun liittyvistä äänistä ja neljäs ryhmä sisältää ne äännähdykset, jotka tuotetaan mahdollisen vaaran uhatessa, sekä reviiriä ja ruokaa puolustettaessa. Viides ryhmä koostuu stressaavan tilanteen tai kokemuksen aiheuttamista äänistä ja kuudes ryhmä kissanpentujen vieroituksesta.
- Eleet
Kissat käyttävät elekieltä paljon, liikkeillä ja asennoilla on suuri merkitys kommunikoinnissa ja niillä voidaan tarkoittaa eri asioita.
Näihin kuuluu esimerkiksi eleet joissa kissa kaartaa selkäänsä, nostaa karvat pystyyn ja kääntyy sivuttain sähisemään merkkinä pelosta, tai aggressiosta. Osa eleistä on hyvin huomaamattomia, esimerkiksi silmien räpsäyttäminen hitaasti voi tarkoittaa rauhoittumista.
Kesykissat käyttävät myös visuaalista kommunikointia silmien, korvien, suun, turkin, asennon ja hännän avulla. Tutkimusten mukaan kissan ilmeet kertovat parhaiten kissan mielialan, koska ilmeet muuttuvat tilanteissa eniten.
- Kosketus
Kissat kommunikoivat myös koskettamalla muita ja tähän kuuluu esimerkiksi toisen kissan tai jopa ihmisen peseminen. Yleisempää kiintymystä osoittavaa käytöstä ihmisiä kohtaan on kissan leipominen, jossa se painelee hellästi tassujaan ihmistä vasten.
- Feromonit
Kissat erittävät erilaisia viestihajuja virtsan, ulosteiden ja hajurauhasten avulla. Hajurauhasia sijaitsee leuassa, suun ympärillä, poskissa, alaselässä, otsassa, hännässä, sekä tassuissa. Kiehnääminen ja pään puskeminen levittävät näitä hajuja ja tämän avulla kissa esimerkiksi merkitsee reviiriään.